Janika Terho näyttelee Keihäsmatkoissa.

Tästä mimmistä kuullaan vielä! Keihäsmatkat-sarjan näyttelijäkaunotar ja Janne Katajan pikkusisko Janika Terho, 20, tuntee vetoa estradille: ”Sisälläni on aina asunut näyttelijä!”

31.01.2020 19:03

Nelosella noustiin sunnuntaina yläilmoihin, kun matkailukeisari Kalevi Keihäsestä kertova Keihäsmatkat alkoi pyöriä kanavalla. Uutuussarja sijoittuu 1970-luvun syntisen vauhdikkaisiin ja varsin viinanhuuruisiin seuramatkailuvuosiin.

– Keihäsmatkat on mielestäni hieno kokonaisuus. Sarjassa on luvassa niin paljon hassuja käänteitä ja erilaisia mutkia, että uskon sen koukuttavan, Janika Terho, 20, sanoo.

Hän näyttelee draamakomediassa viehättävää ja viatonta nuorta lentoemäntää.

– Suureen maailmaan päässyt roolihahmoni Maija on saman ikäinen kuin mitä itsekin olen.

Lue myös: Riihimäen kaunein nainen? Janne Katajan 20-vuotias pikkusisko Janika pyörittää lelukauppaa ja opiskelee liiketaloutta - katso kuvat klassisesta kaunottaresta!

Keihäsmatkat on suurtuotanto, jossa Janika Terho, 20, tekee televisiodebyyttinsä. – Hieman jännittää, mutta pitää vain ajatella, että sarja on alun perin suunniteltukin mahdollisimman monelle silmäparille.
Keihäsmatkat on suurtuotanto, jossa Janika Terho, 20, tekee televisiodebyyttinsä. – Hieman jännittää, mutta pitää vain ajatella, että sarja on alun perin suunniteltukin mahdollisimman monelle silmäparille.

Sisälläni asuu näyttelijä

Jos lentoemännän työ on kuvitteelliselle Maijalle seikkailu, Keihäsmatkojen kuvaukset olivat sitä Janikalle. Nelosen ja Ruudun suursatsaus oli tuoreelle tv-kasvolle ensikosketus näyttelemisestä televisiokameroiden edessä. Melkoinen debyytti!

– Olihan se kaikkinensa makea kokemus. Ja vaikka se hieman jännittikin, niin sisälläni on aina asunut tietynlainen taiteilijaluonne ja näyttelijä, aikoinaan nuorisoteatteria harrastanut kaunotar kuvailee.

– Sekin helpotti tietysti paljon, että Janne oli kuvauksissa. Oli helpompaa olla oma itseni ensimmäisestä päivästä lähtien, kun sain työskennellä niinkin läheisen ihmisen kanssa.

Totta tosiaan, Keihäsmatkojen pääroolissa Kalevi Keihäsenä nähtävä Janne Kataja on Janikan isoveli.

Keihäsmatkat on Janne Katajan Hihhihhii Oy:n tuotantoa. Lentoemäntää näyttelevän Janikan isoveli myös näyttelee sarjan pääroolin.
Keihäsmatkat on Janne Katajan Hihhihhii Oy:n tuotantoa. Lentoemäntää näyttelevän Janikan isoveli myös näyttelee sarjan pääroolin.

 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.

Teksti: Eetu Ampuja
Kuvat: Timo Korhonen ja Nelonen Media

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!