Vain Seiskassa!
Nina Mikkonen

Surun murtama Nina Mikkonen: Timo pääsi kärsimyksestä

02.02.2017 07:02

Valtiotieteen maisteri, mediayrittäjä Timo T.A. Mikkonen menehtyi 24. tammikuuta vakavan ja pitkällisen sairauden uuvuttamana. Timo T.A:n sairaalavuoteen vierellä valvoivat Nina-vaimo, 52,  ja pojat Matias, 13,  ja Mikael, 15.
– Timo pääsi kärsimyksestä. Minun on vielä vaikea selkeästi sisäistää, että Timo on poissa. Tähän olemme yli viisi vuotta valmistautuneet. Läheltä piti -tilanteita on ollut paljon, Nina sanoo.

LUE MYÖS: Nina Mikkonen: Timon hautajaisiin on kutsuttu vain omaiset!

Itkua ja naurua sairaalassa

Keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon joutuneen Timo T.A:n kunto heikkeni nopeasti. Nina kuvailee, että saattohoidon alkaessa sairaalassa oli lämmin ja rakkauden täyteinen tunnelma.
– Soitimme Timolle muutaman kappaleen hänen lempimusiikkiaan. Tunteet vaihtelivat itkusta nauruun. Ilmapiiri oli juuri sellainen, josta Timo olisi pitänyt. Lääkäri sanoikin, että jutelkaa Timolle, hän kyllä vielä aistii ja kuulee tunnelman vahvan lääkityksenkin läpi, Nina kertoo.
– Saattohoidon käynnistyessä koin helpotusta, että Timo on vihdoin pääsemässä kohtuuttomasta kurimuksestaan. En kuitenkaan voinut, kuten ei hoitohenkilökuntakaan, tietää kuinka kauan Timon elämänliekki vielä sinnittelisi, hän jatkaa.

 

Nina ja Timo

Nina haluaa kiittää sairaalan henkilökuntaa.

– Tunnen syvää kiitollisuutta Suursuon sairaalan henkilökuntaa kohtaan. Hoito oli uskomattoman hyvää, ja me omaiset saimme siellä osaksemme pelkkää lämpöä ja sydämellisyyttä.

Lue Ninan koko lämmin haastattelu tänään (2.2.) ilmestyneestä Seiskasta.

Teksti: Heli Karonen
Kuvat: Seiskan arkisto

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!